Siirry sisältöön

Uudet teknologiat

Oppilaitokset käyttävät opetuksessa uusia teknologioita, kuten tekoälyä, virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta. Tavoitteena on tarjota entistä innovatiivisempia ja kiinnostavampia opetusmenetelmiä ja oppimiskokemuksia.

82%yhdysvaltalaisista opettajista on sitä mieltä, että teknologian käyttämisen ansiosta oppilaat ovat paremmin valmistautuneita tulevaisuuden työurille.

Tech & Learning, 2017

48%australialaisista opettajista on erittäin kiinnostunut ammatillisesta kehittymisestä ja haluaa aktivoida oppilaita digitaalisen oppimisen avulla.

Pearson Education, 2017

8 in 10uusiseelantilaisista opettajista sanoo, että digitaalitekniikalla on myönteinen vaikutus oppilaiden saavutuksiin.

Research New Zealand, 2018

Uudet teknologiat

Keskustelu Michael Bodekaer Jensenin kanssa

Perustaja, Labster

Michael Bodekaer Jensen

Miten uskot virtuaalitodellisuuden kehittyvän seuraavien kymmenen vuoden aikana? Miten se voi vaikuttaa kouluopetukseen?

Virtuaalitodellisuuslaitteet parantuvat edelleen rajusti 10 seuraavan vuoden aikana. Resoluution ja suorituskyvyn lisääntymisen ansiosta virtuaalimaailmaa ja todellisuutta on mahdotonta erottaa toisistaan, ja viiveestä päästään kokonaan eroon. Samalla virtuaalilasien hinta laskee alle 100 dollarin ja niistä tulee huomaamattomampia. Myös lisälaitteista, kuten haptisista käsineistä, tulee valtavirtaa, jolloin kokemus on vieläkin immersiivisempi. Reaaliaikaiset yhteistyöhön perustuvat VR-oppimiskokemukset käännettyinä välittömästi sadoille kielille tekevät perinteisistä luokista aivan uudenlaisia maailmanlaajuisia virtuaaliluokkia.

Jos virtuaalitodellisuutta käytetään oikein, sen avulla opettajat voivat tarjota oppilaille kokemuksia, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia. Kuvittele, millaista olisi opiskella luonnontieteitä Kansainvälisellä avaruusasemalla yhdessä kaikkialta maailmasta osallistuvien oppilaiden kanssa, kutistua DNA-juosteen kokoiseksi ja käsitellä molekyylejä yhteisvoimin, tai matkustaa ajassa tutkimaan antiikin Roomaa ja kokemaan tärkeitä historiallisia tapahtumia – turvallisesti omasta luokasta käsin.

Minkä luulet olevan syynä siihen, että virtuaalitodellisuuden kaltaiset uudet teknologiat ovat saaneet niin paljon tuulta alleen ja herättäneet niin paljon kiinnostusta viime vuosina?

Vaikka virtuaalitodellisuuden konsepti ei ole erityisen uusi, viime vuosien teknologinen kehitys on mahdollistanut sellaisten VR-laitteiden tuottamisen, jotka ovat sekä edullisia että riittävän laadukkaita saadakseen aikaan miellyttävän, immersiivisen käyttökokemuksen. Vaikka parantamisen varaa on vielä runsaasti, virtuaalitodellisuus on lähellä läpimurtoaan valtavirtamarkkinoille. Syitä on kolme: 1) teknologia kehittyy jatkuvasti, 2) erityisesti virtuaalitodellisuutta varten kehitetty sisältö on entistä laadukkaampaa ja 3) tutkimukset osoittavat, että virtuaalitodellisuus on tehokas opetusväline. Viime vuonna Arizona State University alkoi ensimmäisenä maailmassa tarjota kokonaan verkossa toteutettavaa biologian tutkintoa, jossa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta. ASU:n, Googlen ja Labsterin yhteistyö on antanut etäopiskelijoille mahdollisuuden tehdä laboratoriokokeita virtuaalisesti – mikä ei aiemmin kerta kaikkiaan ollut mahdollista. Oppilaat pääsevät laboratorioon omalla ajallaan ja voivat viipyä siellä niin kauan kuin on tarpeen. Tutkinto on ollut valtaisa menestys, ja tähän mennessä se on houkutellut tuhansia opiskelijoita.

Mikä on paras esimerkki virtuaalitodellisuuden opetuskäytöstä, jonka olet nähnyt käytännössä?

Viime vuonna Arizona State University alkoi ensimmäisenä maailmassa tarjota kokonaan verkossa toteutettavaa biologian tutkintoa, jossa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta. ASU:n, Googlen ja Labsterin yhteistyö on antanut etäopiskelijoille mahdollisuuden tehdä laboratoriokokeita virtuaalisesti – mikä ei aiemmin kerta kaikkiaan ollut mahdollista. Oppilaat pääsevät laboratorioon omalla ajallaan ja voivat viipyä siellä niin kauan kuin on tarpeen. Tutkinto on ollut valtaisa menestys, ja tähän mennessä se on houkutellut tuhansia opiskelijoita.

Dan Lindquist
Uudet teknologiat

Keskustelu Dan Lindquistin kanssa

Expeditions-tuotepäällikkö, Google

Miten uskot virtuaalitodellisuuden kehittyvän seuraavien kymmenen vuoden aikana? Miten se voi vaikuttaa kouluopetukseen?

Virtuaalitodellisuus on muuttunut paljon muutaman viime vuoden aikana, kun teknologia on kypsynyt ja yritykset ovat saaneet aiempaa selkeämmän kuvan siitä, millaiset sovellukset sopivat parhaiten virtuaalitodellisuusratkaisuihin. Kun virtuaalitodellisuus nousi ensimmäistä kertaa selvästi kuluttajien tietoisuuteen, sen käyttömahdollisuuksien odotettiin liittyvän etupäässä peleihin ja viihteeseen. Nykyään on kuitenkin nähtävissä siirtymä käytännönläheisempiin käyttötarkoituksiin koulutuksen ja yrityssovellusten alalla, esimerkiksi arkkitehtuuriin liittyen.

Uskon, että VR-laitteiden hinnat alenevat nopeasti seuraavien vuosien aikana, mikä luo oppilaitoksille lisää mahdollisuuksia lisätä niitä teknologiavalikoimiinsa. Samalla kun hinnat laskevat, laitteiden teho lisääntyy, näyttöjen tarkkuus paranee ja suorittimista tulee entistä nopeampia. Samaan aikaan otetaan käyttöön nopeat 5G-verkot. Kaikki tämä tekee virtuaaliympäristöistä entistä runsaampia ja immersiivisempiä, mikä saa käyttäjät kokemaan entistä vahvemmin, että he todella ovat jossakin muualla.

Koulutuksessa virtuaalitodellisuutta käytetään tulevaisuudessa luomaan oppilaille kokemuksia, joita tällä hetkellä on vaikeaa tai jopa mahdotonta tuottaa. Esimerkiksi Google Expeditions mahdollistaa opintoretket kaukaisiin paikkoihin ilman matkustamisen hankaluutta, ja Labsterin kaltaiset yritykset antavat opiskelijoille mahdollisuuden tehdä kattavia laboratoriotutkimuksia ilman mitään laboratoriovälineitä tai ‑tarvikkeita. Tällaisia sovelluksia kehitetään yhä enemmän, mikä tarjoaa oppilaille ja opiskelijoille paljon erilaisia kokemuksia sekä vähentää opetuksen erityisvarusteisiin tarvittavia investointeja.

Minkä luulet olevan syynä siihen, että virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden kaltaiset uudet teknologiat ovat saaneet niin paljon tuulta alleen ja herättäneet niin paljon kiinnostusta viime vuosina?

Sekä virtuaalitodellisuus että lisätty todellisuus luovat uusia mahdollisuuksia innostaa oppilaat mukaan tavoilla, jotka eivät aiemmin yksinkertaisesti ole olleet mahdollisia. Oppilaat voivat tutkia hyvin todenmukaisesti simuloitua ympäristöä tai kohdetta, mikä tyydyttää heidän uteliaisuuttaan ja inspiroi heitä esittämään omaleimaisia kysymyksiä havaintojensa perusteella. Kun oppilaat ovat entistä innokkaammin mukana opetuksessa, heidän on helpompi painaa asioita mieleensä ja muistaa ne.

Myös opettajat saavat tyydytystä nähdessään oppilaiden innostuksen, kun luokkaan tuodaan virtuaalitodellisuutta tai lisättyä todellisuutta, joten opettajat etsivät paljon uusia tapoja yhdistää teknologiaa opetukseensa. Kun yhä useammat opettajat löytävät parhaat tavat integroida virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus opetukseen, muiden opettajien on entistä helpompi seurata perässä.

Mistä näkee, että virtuaalitodellisuutta käytetään tehokkaasti opetuksessa? Entä mistä näkee, että sen käyttö on tehotonta?

Meistä on hienoa nähdä virtuaalitodellisuus integroituna siten, että se tuo lisää syvyyttä ja osallistumismahdollisuuksia jo ennestään hyvin suunniteltuun tuntiin. Tämä on parempi ratkaisu kuin yrittää korvata oppitunti virtuaalitodellisuudella. Virtuaalitodellisuutta onnistuneesti käyttävät opettajat johdattelevat tuntia kohti VR-kokemusta luomalla sopivan kontekstin ja antavat oppilaiden sitten tutustua kohteeseen ja syventää aiemmin oppimaansa virtuaalitodellisuuden avulla.

Lisäksi suosittelemme, että opettajat pitävät oppilaiden huomion opetettavassa aiheessa VR-kokemuksen aikana. Joskus voi olla vaikeaa saada oppilaat kuuntelemaan opetusta, kun he innostuvat tutkimaan virtuaalitodellisuutta, joten kannattaa vuorotella toimintaa: oppilaat saavat tutkia kohdetta pari minuuttia, mutta sitten heidän on otettava VR-lasit pois, jotta opettaja voi esittää kysymyksiä ja innostaa oppilaita keskustelemaan kasvotusten. Näin oppilaiden on helpompi painaa kokemukseen liittyvät opetukset mieleensä, ja huomio pysyy koko ajan opeteltavassa asiassa.

Mikä on paras esimerkki virtuaalitodellisuuden opetuskäytöstä, jonka olet nähnyt käytännössä?

Vierailimme luokassa, jossa aiheena oli arkeologia ja muinaisten sivilisaatioiden tutkimus. Opettaja kertoi aluksi Mesoamerikan muinaisista sivilisaatioista ja niiden historiasta. Kun oppilaat kiinnostuivat aiheesta, opettaja päästi heidät virtuaaliretkelle Chichén Itzáan tutustumaan raunioihin itse.

VR-retken jälkeen opettaja alkoi kertoa arkeologian käytännöistä ja siitä, miten arkeologit voivat päätellä asioita tutkimalla sivilisaation jälkeensä jättämiä artefakteja. Opettaja osoitti, että artefaktien ominaisuudet kertovat tutkijoille tiettyjä asioita: esimerkiksi nuolenpään löytyminen viittaa siihen, että sivilisaatiossa metsästettiin jousella.

Tämän jälkeen opettaja näytti lisätyn todellisuuden avulla erilaisia mesoamerikkalaisia artefakteja ja kysyi oppilailta, mitä he voisivat oppia kyseisestä sivilisaatiosta kunkin artefaktin perusteella. Oppilaat pystyivät katselemaan esineitä kaikista kulmista ja tutkimaan niitä itse, aivan kuin ne olisi todella siirretty luokkaan.

Opettaja käytti sekä lisättyä todellisuutta että virtuaalitodellisuutta upealla tavalla välittääkseen oppilaille haluamansa tiedot.

Kuvaile virtuaalitodellisuutta korkeintaan 10 sanalla.

Sitä lähemmäs teleportaatiota tai aikakonetta emme pääse.

Aloita

Tutustu kouluopetuksen uusiin ilmiöihin

Lue keskeisimmistä trendeistä, jotka vaikuttavat nykyiseen opetukseen ja määrittelevät tulevaisuuden oppimiskokemuksia.

Tilaa uutisia, vinkkejä ja materiaaleja suoraan sähköpostiisi.