Mexico Cityn Colegio Banting tarjoaa kaikille oppilailleen laadukasta koulutusta Google Appsin, Classroomin ja Chromebookien avulla

Ennen Google Appsia meillä ei ollut koulussa minkäänlaista oppimisteknologiaa oppilaiden avuksi. Ratkaisua etsiessämme selvisi pian, että Google Appsin käyttäminen olisi huomattavasti intuitiivisempaa – ja ilmaista.

David Medel Macías, Colegio Bantingin rehtori

Haaste

Colegio Bantingin haasteena on auttaa moniin eri sosiaaliryhmiin kuuluvia oppilaita kilpailemaan pääsystä maailman parhaisiin yliopistoihin, sillä monilla heistä ei olisi mahdollisuutta maksulliseen koulutukseen. Ennen Google Appsin käyttöönottoa vuonna 2013 Colegio Bantingilla ei ollut muodollista IT-järjestelmää tai -osastoa. Oppilailla ei ollut edes sähköpostia, eivätkä opettajat saaneet heihin yhteyttä kouluajan ulkopuolella. Opettajat ja muu henkilöstö käyttivät henkilökohtaisia sähköpostiosoitteitaan. Koulu alkoi etsiä edullisia, laadukkaita ja helppokäyttöisiä laitteita ja yhteistyövälineitä, joita oppilaat voisivat käyttää sekä koulussa että kotona. Koulu tarvitsi yhtenäisen käyttöympäristön, jonka kautta oppilaat, opettajat, vanhemmat ja hallintohenkilöstö voisivat käyttää jaettua tietoa helposti. Tavoitteena oli, että oppilaat pääsisivät helpommin käyttämään oppimateriaaleja ja voisivat tutustua uuteen teknologiaan, vaikka heillä ei olisi tietokonetta kotona.

Ratkaisu

Colegio Banting decided to go with Google Apps for Education so that it could centralize lessons, assignments and announcements in one online environment, accessible from anywhere. In 2013, administrative staff began using free Gmail accounts, then decided to roll out Google Apps for Education to all teachers and students because of how well Google’s services were already working. In 2014, Colegio Banting began using Google Classroom as a virtual class to help students, teachers and parents keep track of homework assignments and announcements in a single dashboard. Also in 2014, Colegio Banting invested in 20 Chromebooks to better arm students with the tools they need to develop real-world skills. The school plans to expand the Chromebook program with a device for every student by 2020.